tiistai 6. syyskuuta 2016

maanantai 5. syyskuuta 2016

maanantai 23. toukokuuta 2016

maanantai 16. toukokuuta 2016

Linna

Viime syksynä aloimme tekemään satulinnaa Tampereen lastenkulttuurikeskus Rullaan, Olipa kerran linnanjuhlat- näyttelyyn. Linnasta oli saatava kestävä ja turvallinen, koska se oli samalla paikka, jossa lapset pystyivät leikkimään prinsessoja ja prinssejä. Mie olin enimmäkseen metallipuolella tekemässä tukirakenteita ja ihastuin hitsaukseen, se oli tosi hauskaa! Tätä rakennettiin sitten varmaan 2-3kk.
Aluksi me tehtiin ryhmissä kolme erilaista pienoismallia, minkälainen linna siitä voisi tulla

Onneksi meillä oli hyvä ryhmä tätä tekemässä, koska ensikertalaiselle hitsaajalle tämä oli aika haastava tehtävä, kaikki palaset kun oli loksahdettava toisiinsa kiinni ja siitä piti tulla tosi kestävä, että se kestää lasten leikit, kyllä se meidän aikuistenki painon sitte loppujen lopuksi kesti! 



Linna tehtiin osista, niin se oli helppo kuljettaa. Sen pystyi myös laittamaan pienempään tilaan varastoon tapahtuman jälkeen ja kokoamaan uudestaan haluttaessa.
Sisäpuolelle maalattiin kiviä

Aluksi suunnittelin linnan takaa tulevaa fondia, johon tuli sisälle linnan sisustusta, ulos lohikäärme ja siitä jatkui satumetsää



Linnaan pääsi sisälle tästä rampista ja ulos pääsi liukumäestä


 Kiitos Tuulialle osasta kuvista :)

tiistai 10. toukokuuta 2016

Pic monkey

Walking dead

tiistai 3. toukokuuta 2016

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

maanantai 8. helmikuuta 2016

maanantai 1. helmikuuta 2016

Sviitti


Suurin ja siistein tehtävä mitä meille annettiin Snow Villagessa oli suunnitella ja tehdä sviitti. Ideoita oli varmaan toistakymmentä, mutta päätettiin sitten toteuttaa tämä avaruus teemainen, koska semmoista ei kuulemma ole ennen ollut. Tää oli muutenki yks meidän lemppari suunnitelmista :) Toinen oli merenalainen sviitti, mutta siitä sitten saatiin inspiraatiota toiseen sviittiin, mitä me ei kyllä sitten tehty.
Ensin seinään piirrettiin tussilla ääriviivat ja siitä alettiin veistämään. Tämä oli aika vaikea tehdä, sillä siinä oli niin monta ulottuvuutta. Koko planeetta piti tehdä matalammaksi kuin kehän alaosa, joten veistämistä oli paljon.. Kuultiin sitten vähän liian myöhään, että pyöreissä muodoissa on se huono puoli, että ne huoneen painuessa kasaan menevät sitten littanoiksi.. olisi pitänyt tehdä ne vähän soikion mallisiksi.
Planeetan halkaisija oli muistaakseni 1,5m
Me ei ehditty tekemään sänkyä meidän sviittiin, mutta se hoidettiin hyvin sitten meidän lähdettyä. Tosi hieno sateliitti sänky :) 
   


Tuulian tekemä ufo
Sanin tekemä astronautti. Laitettiin myös valoja tuonne "tähdiksi".

Siinä se Saturnus sitten on :) Tässä näkyy myös, kuinka paremmalta se näyttääkään oikeassa, punaisessa valaistuksessa